Hamina – hurmaava pikkukaupunki

Suomenlahden itäosien kansallispuisto

Suomen historiallinen sotilaskaupunki

Hamina on Kaakkois-Suomessa, lähellä Venäjän rajaa sijaitseva pikkukaupunki, jolla on mielenkiintoinen historia. Kaupunki sijaitsee noin 40 kilometrin päässä Venäjän vastaisen rajan Vaalimaan raja-asemalta. Haminalla on pitkä menneisyys kansainvälisenä kauppapaikkana, joka on alun perin rakennettu meren äärelle, tärkeiden laivareittien ja teiden risteyskohtaan.

  • Hamina on perustettu vuonna 1653.
  • Hamina sijaitsee noin 150 kilometrin päässä Helsingistä ja 240 kilometrin päässä Pietarista, ja siellä asuu noin 21 000 asukasta.

Haminan rannikkoalue on perinteinen merenkulkualue, joka tunnetaan veneiden levähdyspaikkana ja nykyään myös tärkeänä turistikohteena ulkosaaristonsa ansiosta. Haminan ulkosaaristo on osa Itäisen Suomenlahden kansallispuistoa. Arkkitehtuurisesti Haminan keskusta on vanha sotalinnoituskaupunki, ja kaupunki on tärkeä osa myös Suomen puolustusvoimien koulutuskeskuksia, eikä Haminassa voikaan olla törmäämättä ilta- ja viikonloppuvapailla oleviin varusmiehiin.

Myös Haminan saaristoedustalla ja ulkosaaristolla on ollut sotahistoriallisesti tärkeä asema sekä toisen maailmansodan tapahtumissa että tätä edeltävänä aikana. Rautaisesta historiastaan huolimatta Hamina on hyvin rauhallinen kaupunki, joka on etenkin venäläisten turistien suosiossa.

Haminan historia lyhyesti

Haminan alueella on ollut kyläasutusta jo ainakin 600 vuoden ajan, ja Vehkalahden, eli nykyisen Haminan alueella on ollut 1500-luvulla jopa noin 30 tilaa. Alueen historiassa näkyvät kuitenkin alueella soditut sodat sekä valtioiden aluekiistat. Ruotsi-Suomen menettäessä nykyisiä Venäjän puolisia alueita Venäjälle, rajan läheisyyteen tarvittiin uusi kaupunki, joka toimisi sekä strategisena aluepuolustuspaikkana että tärkeänä kauppapaikkana Venäjältä tulevalle kauppaliikenteelle. Hamina onkin ollut sekä meri- että maakaupassa yksi Suomen tärkeimpiä kauppapaikkoja.

Suomen historiassa Haminaa koskevista tapahtumista tärkein on Haminan rauha, jossa Ruotsi luovutti Suomen Venäjän vallan alaisuuteen. Toisaalta Suomen luovuttamisen yhteydessä Hamina palasi osaksi Suomea, joskin koko Suomi oli tällöin Venäjän keisarikunnan alainen. Nykymuodossaan Hamina on ollut erityisesti sotilaskaupunki, ja se on vuosisatojen aikana tuhottu ja rakennettu monta kertaa uudestaan. Venäläisen keisarikunnan kadettikoulu toimi Haminassa 1800-luvulla, ja 1900-luvulta lähtien tärkeä osa Haminaa on ollut Reserviupseerikoulu eli RUK, joka on tuttu monille suomalaisille varusmiehille ja reservin upseereille.

Haminan tärkeimmät nähtävyydet

Haminan keskusta on hyvin poikkeuksellinen muihin Suomen kaupunkeihin verrattuna, sillä alun perin Hamina on rakennettu sotilaskaupungiksi ja linnoituskohteeksi, jonka suojaaminen olisi sotatilanteessa helppoa. Haminan vanha keskusta on rakennettu hyvin tiiviisti, ja lähes kaikki tärkeimmät nähtävyydet ovat lähellä toisiaan.

Vanhan keskustan keskipisteessä on Raatihuoneentori, jossa sijaitsee Haminan Raatihuone. Torilta lähtee kulmittain kahdeksan katua. Lisäksi Haminan keskustassa on kaksi ympyräkatua, joiden ympärille linnoitus on aikoinaan rakennettu. Linnoituslinjan sisäpuolella oleva Haminan vanha keskusta on yksi Haminan tärkeimmistä nähtävyyksistä, ja sen välittömästä läheisyydestä löytyy myös Johanneksen kirkko. Ennen kirkon rakentamista paikalla oli linnoituksen päällikön asunto, jossa allekirjoitettiin Haminan rauha.

Muita Haminasta löytyviä kirkkoja ovat niin ikään Raatihuoneentorin läheisyydestä löytyvä ortodoksinen Pietari-Paavalin kirkko sekä Marian kirkko, joka on rakennettu 1400-luvulla. Myös Marian kirkko sijaitsee Haminan vanhassa keskustassa. Raatihuoneen ja kirkkojen lisäksi mielenkiintoisia nähtävyyksiä ovat muun muassa Haminan kaupungin kaupunkilinnoitus, linnoituksen bastionit eli holvistot, Reserviupseerikoulun päärakennus ja Alvar Aallon suunnittelema Summan paperitehdas.

Haminassa asutaan edullisesti ja rennosti

Asuminen Haminassa on ennen kaikkea rentoa ja helppoa. Haminan ulkoilualueet tarjoavat luonnonläheisille ihmisille paljon paikkoja liikkua ja levähtää, ja etäisyydet ovat lyhyet myös Venäjän rajalle. Kesäaikaan Haminan saaristo tarjoaa nähtävää veneilijöille ja turisteille. Hamina sijaitsee 18 kilometrin päässä Kotkasta, jonne on keskittynyt suurin osa alueen teollisuudesta, muun muassa Kotkamillsin kartonkitehdas.

Asuminen on alueella huomattavan edullista verrattuna esimerkiksi pääkaupunkiseudun hintoihin, vaikka Helsinkiin ja Porvooseen ajaa helposti alle kahdessa tunnissa, ja samassa ajassa pääsee myös Vaalimaan kautta Viipuriin. Helsingin keskustayksiön hinnalla Haminasta voi löytää omakotitalon merinäköalalla. Koulutuksen osalta Haminan ja Kotkan seudulla toimii kuusi eri lukiota ja esimerkiksi Kaakkois-Suomen ammattikorkeakoulu eli Xamk.

Lapsiperheille tarjotaan alueella päivähoitoa sekä suomen, englannin että ruotsin kielellä. Haminassa on paljon vapaa-ajan palveluita, esimerkiksi musiikkiopistoja ja kulttuurikohteita. Haminan alueella voi myös harrastaa sekä sisä- että ulkoliikuntaa monissa eri lajeissa, sekä kalastaa ja retkeillä alueen useilla eri luontopoluilla.

Hamina on hyvä kohde matkailijalle ja asukkaalle

Hamina on pieni ja hurmaava merenrantakaupunki, jonne on kätevä saapua sekä pääkaupunkiseudulta että Venäjän puolelta, sillä Hamina sijaitsee Vaalimaan rajanylityspaikalle kulkevan valtatien varressa. Kaupungin arkkitehtuuri ja lähiseudut paljastavat runsaasti historiallisesti mielenkiintoisia piirteitä Suomesta, vanhasta keskustasta aina Itäisen Suomenlahden kansallispuistoon ja ulkosaariston linnoituksiin saakka. Kaupunki on ollut tärkeässä roolissa Suomen itsenäisyydessä ja sotahistoriassa, ja etenkin saaristossa on käyty myös monia merkittäviä taisteluja.

Nykyään Haminan saaristo on suosittu veneily- ja purjehduskohde ja kansallispuiston alueella on paljon nähtävää vaikka viikoksi tai pidemmäksikin aikaa. Kesäisin Haminan keskusta näyttää parhaat puolensa ollen tärkeä turistikaupunki sekä veneilijöille että venäläisille turisteille. Koska Haminan keskusta on kompaktin kokoinen, ja alueella käyvät ihmiset tulevat kaikista ilmansuunnista maalta ja mereltä, Haminassa on helppo tavata erilaisia ihmisiä. Haminassa asuu noin 21 000 ihmistä ja useat nuoret saapuvat Haminaan käydäkseen Reserviupseerikoulun. Haminan ja Kotkan alueella sijaitsee monia teollisuuden alan yrityksiä. Haminaan on helppo tulla hetkeksi tai rakastua kaupunkiin vaikka loppuelämäksi!